Historia

1980-1990 luku

RoNMKY perustettiin v. 1980 toimeliaan Klaus Haantien aloitteesta. Aloitteen tekijä oli myös seuran ensimmäinen puheenjohtaja noin viiden vuoden ajan. Silloinen hovioikeudenneuvos Esko Oikarinen oli heti alusta alkaen taustatukena ja tärkeänä neuvonantajana seuran alkuun lähdössä. Eskon kutsumana minäkin tulin mukaan seuran toimintaan. Kaksi poikaani pelasivat jo silloin seuran koripallojoukkueessa. Haantien jälkeen minusta tuli seuran puheenjohtaja viideksitoista vuodeksi ja lopuksi kunniapuheenjohtaja.

Kun nyt muistelen seuran alkuvuosia mainitsen joidenkin henkilöiden nimiä ,mutta haluan tähdentää, että kaikki mukana olleet olivat yhtä tärkeitä viemässä seuraa eteenpäin - jokainen täytti paikkansa.

Maailman NMKY;n tunnuskolmiossa kolmion kulmat edustavat ihmisen kehitystä fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Niin kuin monet namikalaiset seurat ovat lähteneet liikkeelle kolmion fyysisestä kulmasta, niin teimme mekin ja pääharrastusmuodoksi tuli koripalloilu. Kun ensimmäinen kymmenen vuotta oli kulunut tarkastelimme mennyttä aikaa ja totesimme, että se oli ollut tasaista kehityksen aikaa ja päätimme pitää 10-vuotisjuhlat. Se, että uskoimme valoisaan tulevaisuuteen antoi meille aivan kuin luvan hankkia seuralle oma lippukin.

Ensimmäisinä vuosina oli tietenkin ollut paljon haasteita. Positiivista oli kuitenkin se, että meidät oli otettu hyvin vastaan. Nuoria oli tulossa lukuisasti seuraan, niin että valmentajista oli välillä pulaa. Taloutta ja tiedottamista helpottamaan aloimme julkaista syksyisin ilmestyvää lehteä. Lehdessä kuvasimme uuden seuran toimintaa. Taloudellista puolta helpottaaksemme hankimme lehteen ilmoituksia liikelaitoksilta ja muiltakin tahoilta. Olin itsekin useana vuonna ilmoitusten hankkijana. Heti alkuun yllätyin siitä, miten suopesti pyyntöihin suhtauduttiin. Yritin aina välttää painostamista, ja olla kohtelias, tuli ilmoitus tai sitten ei.

Hupaisiakin tapahtumia tietenkin sattui. Kerran soittelin suuren valtakunnasesti vaikuttavan liikkeen mainospäällikölle syyskesällä. Hän sanoi olevansa kovasti pahoillaan, koska heidän ilmoituksiin kuluvan vuoden varat olivat jo budjetissa ovat loppuneet. Hän tähdensi vielä kovasti sitä, että hän olisi mielellään auttanut, mutta se budjetti, se budjetti !!! Kiitin ja sanoin ymmärtäväni tilanteen ja ottavani sen myöhemmin huomioon. Seuraavana vuonna heti ensimmäisenä työpäivänä eli tammikuun toisena päivänä aamulla varhain soitin samalla henkilölle. Onneksi hän oli huumorintajuinen ja myönteinen ja pyysi heti ystävällisesti vain ehdotusta ilmoitussummasta. Yhteydenpitomme jatkui ja tutustuimme toisiimme

Toisella vuosikymmenellä toimintamme vahvistui ja pelaajat kehittyivät niin, että meidät huomioitiin valtakunnan tasollakin. Myöhemmin monet ovat päässeet maaotteluvalmennuksiin. Toisella seuran vuosikymmenellä yhteydet valtakunnallisiin liittoihin kasvoivat. Esko Oikarinen oli koripalloliiton päättävissä elimissä ja Eero Kelhä oli Suomen NMKY-liiton varapuheenjohtaja. Piispa Paavo Kortekangas oli puheenjohtaja. Eerosta mainittakoon vielä, että hän oli namikalainen lähes 60 vuotta. Eero perusti seuran yhteyteen Y-killankin, jonka tehtävänä oli tukea seuran toimintaa.

Haluan vielä viitata seuran kasvatukselliseen tehtävään. Usein ajattelin valmentajain työtä seuratessani, että he tekevät aivan tiedostamattaan omalla esimerkillään ja neuvoillaan arvokasta työtä kasvatuksellisestikin. Valmentajat olivat esimerkillisiä ja nauttivat poikien ja tyttöjen luottamusta. Kaikki olivat mielestäni hyviä, uskallan kuitenkin mainita yhden, ketään väheksymättä, nuorten ihaileman Juuson.

Tässä 20-vuotisvaiheen muistelun lopuksi haluan toistaa seuralle tärkeän henkilön, hovioikeuden presidentti Esko Oikarisen seuran 20-vuotisjuhlassa esittämän ajatuksen ; "Liikunta on kansantaloudellisesti ja kansanterveydellisesti tuottava sijoitus. Hyvin hoidettu liikuntapolitiikka on samalla hyvin hoidettua sosiaali- ja terveyspolitiikkaa." Tämä toteamus, joka oli myös toivomus päättäjille, pätee tänä päivänäkin.

Myöhemmin, näin sivusta seuranneen silmin katsottuna, seura on kehittynyt Martti Niemisen puh.johtaja - kaudella erikoisen hyvin ja saavuttanut vankan sijan valtakunnallisestikin. Nyt lopuksi, kun elämme näin joulun alla, toivon, että korona helpottaa otettaan, jajoulun viesti saa täyttää meidän kaikkien sydämemme.

Toivotan teille kaikilla oikein hyvää ja antoisaa joulua!

Paavo Tuomaala
RoNMKYn puheenjohtaja 1985-2000
seuran kunniapuheenjohtaja

Se taisi olla vuonna 1979 kun autokoulun johtaja Klaus Haantie sanoi minulle että perustetaan NMKY Rovaniemelle. Klaus oli tätä aikaisemmin ollut Helsingin NMKY:n toiminnassa mukana. Niin se asia eteni että vuonna 1980 olin yhtenä henkilönä perustamassa Rovaniemen NMKY -seuraa. Siitä alkoi toimintani seurassa ja se jatkuu edelleen. Tosin nykyään toimimalla seuran taustajoukoissa.

Vuonna 1996 sain olla mukana kummiseuramme Oulun NMKY:n 100-vuotisjuhlassa Madetojan salissa Oulussa. Viimeisenä saliin astui Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari.

Iloisin urheiluterveisin Markku Halvari
Rovaniemen NMKY:n perustaja- ja kunniajäsen

Parhaimmat onnittelut Rovaniemen NMKY:n 40-vuotisjuhlan johdosta. Koko historiansa ajan Namika on tehnyt merkityksellistä nuorisotyötä paitsi koripallotaitojen kasvattajana myös tuomalla mahdollisuuden lapsille ja nuorille fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kasvuun. Moni lapsi ja nuori on seurassa saanut eväitä myöhempää elämäänsä varten. Juuri Namikan arvot kantavat elämässä. Itsekin aikanaan mukana olleena Namikan toiminnoissa haluan kiittää ja onnitella monia hienoja ihmisiä pyyteettömästä työstä nuorisotyön ja koripallon hyväksi. Nimiluettelosta tulisi vääjäämättä pitkä, mutta olisi epäoikeudenmukaista nostaa esille vain muutamia nimiä, joten kiitoksen sanat ja onnittelut kohdistan koko namikalaiselle yhteisölle ennen ja nyt.

Kaikkea menestystä ja onnistumisia koripalloseuralle myös tulevaisuudessa. Olen vakuuttunut, että matka jatkuu myönteisissä tuulissa. Onnitteluni ja kiitokseni niin entisille kuin nykyisillekin namikalaisille.

Kiitollisella mielellä ja ystävyydellä.

Esko Oikarinen, Suomussalmelta,
Koripallojaoston puheenjohtaja

Oma peliurani alkoi v. 1981 syksyllä. Menin kysymään ajokortin suorittamismahdollisuutta Haantien autokouluun. Autokoulun toimitusjohtajana toimi Klaus Haantie. Klaus esitti, että saisin huomattavan alennuksen, jos alkaisin pelaamaan koripalloa Rovaniemen NMKY:ssä. Ajokortin sain keväällä 1982 ja niin innostuin koripallon pelaamisesta. Koripalloilu oli tullut tutuksi jo Rantavitikan yläasteen ajoilta. Liikunnanopettaja Ville Puurula oli innokas koripallofani ja sisäliikunnassa aina pelattiin koripalloa. Samaan aikaan Ville Puurula toimi myös Rovaniemen palloseuran edustusjoukkueeen valmentajana. Rovaniemen NMKY oli perustettu vuonna 1980 Haantien autokoulun tiloissa maakuntakadulla.

1980-luvulla treenejä pidettiin Jokiväylän palloiluhallissa ja Kairatien liikuntatiloissa. Ensimmäisessä edustusjoukkueessa pelasivat mm. Juhani Kuusela, Pekka Aho, Ari Kanniainen, Pekka Seljänperä, Ville Venäläinen, Markku Kalermo, Ari Alatossava, Jari Lammasaari sekä Klaus Haantie, joka toimi myös pelaajavalmentajana. Joukkueessa oli hyvä yhteishenki ja uudet tulokkaat otettiin hyvin vastaan. Samoihin aikoihin koripallotaitojaan pääsivät näyttämään myös Antti Pallonen ja Urpo Pikkupeura. Em. joukkueen kanssa käytiin pelaamassa Oulussa NMKY:n mestaruuskilpailuissa 80-luvulla. Luvun puolessa välissä vahvuuteen liittyivät mm. Arto Aalto ja Panu Saukko. Namikalla oli käytössä keltainen Hiace merkkinen tila-auto pelimatkoilla. Kuljettajana toimi auton omistaja Klaus Haantie.

RoNMKY:llä oli 80-luvulla koripalloilun lisäksi myös naisten lentopallojoukkue ja yleisurheilujaosto. Lapin urheiluopistolle pääsimme myös harjoittelemaan. Eräänä harjoittelukertana myös Lapin Lukon yleisurheilijoilla oli treenit opistolla. He harjoittelivat korkeushyppyä. Namikan Jari Lammassaari kysyi Lukkolaisilta, että saisiko hän kokeilla korkeushyppyä ja niin hän tekikin hyvällä menestyksellä. Innostuneena Jari osallistui Posiolla Pyrinnön järjestämiin korkeushyppykilpailuihin ja voitti A-nuorten piirinmestauuden n. 180 cm tuloksella. Muistaakseni RoNMKY:llä ei ollut yleisurheilujaostoa, joten Eero Kelhä perusti sen ja Jari pääsi edustamaan Namikaa. Samoihin aikoihin valmennusvastuuta otti myös silloinen Urheiluopiston rehtori Allan Pietilä. Myös Allanin poika Matti pelasi koripalloa muiden harrastusten ohessa.

Kesällä 1998 olin järjestämässä Kunniakierros-tapahtumaa keskuskentällä yhdessä Eero Kelhän ja Lapin Lukon Kari Sanelman kanssa. Keskuskentälle saatiin yli 150 Namikalaista. Silloin pelaajia Namikassa oli n. 50 henkilöä. Jokainen pelaaja sai tuoda vanhempansa mukanaan osallistumaan Kunniakierros-tapahtumaan. Jokaisesta osallistujan suorittamasta ratakierroksesta NMKY sai 5 mk ja kierroksia saatiin aikaiseksi melko paljon. Kunniakierrostapahtuma osoittautui hyväksi varainkeruumahdollisuudeksi.

NMKY:ssä tehtiin vuosittain omaa lehteä, johon kerättiin mainoksia yrityksiltä. NMKY:n Unto Yliheikkilä koordinoi lehtien valmistusta ja mainosten keräämistä. Unto myös järjesti talkootöitä ja me avustimme eri yritysten muuttotalkoissa, jaoimme puhelinluetteloita yms.

Koripallon pelaaminen on ollut autokouluajasta lähtien yksi tärkeimmistä liikuntamuodoistani. Opiskeluaikoinani Kemissä pääsin heti mukaan Kemin Innon treeniporukkaan 80-luvulla, vaikka Kemin Into olikin meidän ehkä pahimpia vastustajia silloisessa sarjassa. Opiskellessani Lappeenrannassa 90-luvulla pelasin Lappeenrannan NMKY:ssa ja korkeakoulun opiskelijajoukkueessa. Myös siellä otettiin minut hyvin mukaan joukkueiden treeneihin.

Perheeni viidestä lapsesta 4 pelaa edelleen koripalloa eri puolilla Suomea. Itse olen jatkanut pelaamista ”höntsä-porukoissa” 1-2 kertaa viikossa. Koripalloilu on antanut minulle lukuisia ystäviä ja aion jatkaa sitä niin kauan kuin terveyteni sen sallii.

Petri Kuisma
Pelaaja 80-90-luvulla
Neljän RoNMKY juniorin isä 90- ja 2000-luvulla

NAMIKAN KONKARIEN KULTAINEN 80-LUKU

Rovaniemen koripalloilun historiassa alkoi uusi aika 1980-luvun puolessa välissä. Akateemiset opiskelut Napapiirillä alkoivat houkutella eri puolelta Suomea koripalloilijoita. Jyväskylästä Jussi Kärkkäinen aloitti vuonna 1984 lakiopinnot ja samalla otti vastuulleen RoNMKY:ssa pelaajavalmentajan pesti. Namikan historiassa alkoi 5 vuoden kehitystaival, jolloin noustiin ensin Rovaniemen ykkösseuraksi, sitten maakuntasarjasta Suomi-sarjan kärkeen ja lopulta kolkuttelemaan II-divisioonan portteja. Itselläni oli ilo olla mukana Namikan pioneerityössä vuodet 1984-1990. Tässä ajatuksia ja muistoja Namikan kultaisesta 1980-luvusta.

1. Rovaniemen koriskuninkuus ensimmäinen etappi

Ensimmäiset mielikuvani Namikan koriksen tasosta eivät ole kovin mairittelevia. Treeneissä huomasin, että peliä oli selvästikin seurassa jo jonkun aikaa harrastettu, mutta taidollisia puutteita oli puhumattakaan taktisista kyvyistä. Tuore pelaajavalmentaja Jussi Kärkkäinen jaksoi kuitenkin määrätietoisesti treenata joukkuettaan kohti ensimmäisiä suuria koitoksia, kuten Napapiirin korisherruutta.

Rutinoitunut Lapin Lukko oli vuosien ajan hallinnut paikkakunnan koripalloa. Turpiin tuli ja kunnolla ensimmäisissä kiihkeissä paikallisderbyissä syksyllä 1984, mutta jo keväällä 1985 taisi voimasuhteet kääntyä. Samalla tapahtui nousu Suomi-sarjaan kotikentällä Rantavitikan palloiluhallilla voitetun nousukarsinnan jälkeen.

2. Kohti Suomi-sarjan kärkeä

Jo seuraavalla kaudella Namikan haasteena oli sitten pyrkiä säilyttämään sarjapaikkansa uudella sarjatasolla, jossa pelimatkatkin alkoivat pidentyä merkittävästi. Myös joukkue uudistui, kun opiskelijavirta toi seuraavina vuosina Namikaan ”Try Out” testeihin erilaisia koripallon leipojia. Jyväskylästä Napapiirille saapuivat esimerkiksi maailman paksuimmat pohkeet omaavaa Juha Haapamäki, Suomen pisimmät lay up-askeleet taitava Ari Riihimäki ja rennoimman asenteen omaava Markus Laurio sekä jokapaikan höylä Liimo Nieminen. Oulusta saatiin kuumakäsi Mikko Kokkonen ja terhakas takamies Petri Parpala sekä alimittainen sentteri Paavo Zitting. Kajaanista korin alle oveluutta toi Vesa Virkkunen ja takakentällä prässäsi Vantaan Pussihukkien Harri Pohjolainen. Vielä kun Ivalosta saatiin kentällä lennokas, mutta mieleltään lempeä lentopalloilija Jyrki Jykke Niva eri vaihteiden jälkeen Namikan rosteriin, alkaa Namikan 1980-luvun joukkueiden täsmähankinnat eli ”ostomiehet” olla mainittu.

Etelän vahvistuksista huolimatta Namikan koripallon ytimen muodostivat alkuaikoina oman kylän kasvatit kuten Arto Aalto, Petri Kuisma ja Panu Saukko sekä Tuomaalan veljekset – Tapani ja Seppo. Käänteentekevä tekijä Namikan tulevan menestyksen kannalta oli jalkapallolegenda Juha ”Juuso” Helinin siirtyminen Lapin Lukon riveistä Namikaan. Juusosta olikin vuosien ajan iloa Namikan korikselle pelikentillä ja junnuvalmentajana. Yli 40 vuotta korista eri seuroissa eri puolilla pelanneena voin yhä ylpeän todeta, että oli etuoikeus pelata Helinin Juuson kanssa samassa joukkueessa. Hän on hienoin pelaaja, jonka kanssa olen samassa joukkueessa koskaan pelannut.

3. Koko kausi tiukkoja vääntöjä ja keväällä pettymyksiä Stadissa

Suomi-sarjan vuosina Namikan vastustajat olivat ripoteltua ympäri puolta Suomea. Pelimatkat veivät legendaarisella Hanomagilla tai muulla minibussilla aina lännessä Vaasaan, Vimpeliin tai Kokkolaan, sekä idässä Kuopioon, Siilinjärvelle, Suomussalmelle, Taivalkoskelle tai Kajaaniin. Paljon on tarinoita näistä matseista ja niihin liittyvistä pitkistä pelireissuista.

Useiden tuntien paluumatkat Napapiirille sujuivat aina paljon mukavammin voittomatsien jälkeen. Paljon on muisteltu jälkikäteen konkarien kesken yhtäkin jatkoajan jälkeen Kajaanissa napattua voittoa, johon liittyi myös katsojien ja valmentajien pulssia nostanut vapaaheittoepisodi peliajan jo umpeuduttua. Namikan takamies missasi ekan vaparin umpisurkeasti, mutta laittoi sukkana sisään ratkaisevan toisen vaparin. Tällaisen yhteisen kokemuksen jälkeen jatkoaikavoittohan oli vain luonnollinen jatkumo.

Erityisen makeata oli kuitenkin palata kotiin paikallisderbyistä, jos voitto oli otettu Oulun Ynnistä tai Kemin Innosta, joiden kanssa väännöt olivat aina tiukkoja ja kiihkeitä. Jääpalapusseja tarvittiin ja seuraavana päivänä laskettiin treeneissä kolhut ja mustelmat. Korkalovaaran liikuntasali pullisteli aina yleisöstä, kun Ynni tai Into kävivät kylässä. Tunnelma ja melu oli melkein kuin isommilla areenoilla ja matseissa – ainakin Namikan konkareiden muistoissa.

Useina vuosina 1980-luvulla Namika selvitti tiensä runkosarjan kärkeen ja sitä kautta II-divisioonan karsintoihin, joista useimmat pelattiin Helsingissä ja kerran Tampereella. Etelän joukkueita vastaan Namikan kunto kyllä riitti, mutta pelikäsityksessä ja rytmissä oltiin vielä perässä. Siksipä saldona oli lähinnä 10-20 pisteen tappioita ja pitkä paluumatka yöjunalla takaisin Napapiirille. Nousu II-divariin tapahtui vasta 1990-luvulla, mutta pohjatyö tehtiin jo noissa tappiollisissa karsinnoissa.

4. Omalla nuorisotyöllä lopulta nousuun

Rovaniemellä 1980-luvulla jalkapallo oli ehdoton ykköslaji ja RoPS:n legendaarisia suorituksia eurokentillä muistellaan yhä. Samoin lento- ja jääpallossa pelattiin valtakunnan huipulla. Koripallon perinteet olivat ohuet puhumattakaan varsinaisesta juniorityöstä. Mutta siitä huolimatta 1980-luvulla luotiin pohjaa tulevalle menestykselle 1990-luvulla. Miesten edustusjoukkueen pelaajia kannustettiin junnuvalmennukseen.

Itselläkin oli mahdollisuus muutaman vuoden ajan kannustaa koripallon saloihin sellaisia nuoria sankareita kuin Jouni Tuomaala, Antti Kivipuro, Jaakko Yliheikkilä, Antti Pöntynen, A-P Kinnunen ja Jyrki Hakapää, jotka sitten lopulta 1990-luvulla nostivat Namikan II-divisioonaan. Kieltämättä tunteet nousivat itselläkin pintaan, kun olin ajanut Hesasta Forssaan katsomaan Namikan poikien ratkaisevaa peli ja lopulta voiton tanssia nousun kunniaksi. Näiden samojen poikien kanssa oli hikoiltua salilla satoja kertoja, harjoiteltu hyökkäystä ja puolustamista, otettu voittoja ja tappioita junnuturnauksissa sekä käyty jopa silloisessa Leningradissa hakemassa korisoppia. Yhteiset vuodet eivät menneet hukkaan itseltäni eikä pojilta. Yhä pidetään yhtä ja moikataan tavattaessa.

5. Hyvien ihmisten seura isolla sydämellä

Namika on hyvien ihmisten seura. Olen itse sen kautta tavannut paljon hienoja ja seuratyöhön sitoutuneita ihmisiä. Kultaisella 1980-luvulla keskeisessä roolissa toimi koripalloilun intohimoinen edistäjä, hovioikeuden neuvos, sittemmin presidentti Esko Oikarinen, joka sitoutti meidät nuoret opiskelijapojat upeasti seuratyöhön. Esko antoi esimerkillään eväitä ja oppia meille kaikille elämää, ei vain koripalloa varten. Pyyteettömästä seuratyöstä muistuvat mieleen myös Paavo Tuomaala, Unto Yliheikkilä ja Markku Halvari sekä useat muut Namikan tehopakkaukset kuten sittemmin Namikaa kannatelleet Liimo Nieminen, Jykke Niva ja Marko Bohm. Itse arvostan todella paljon hyvän ystäväni, Jussi Kärkkäisen huikeaa panosta Namikan kehityksen eteen. Jussi uhrasi lupaavan oman pelaajauransa meidän muiden hyväksi.

Etelässä tunnettiin ja tunnetaan vahvaa sympatiaa yhtä Suomen pohjoisinta korisseuraa kohtaan. Siksi on upeata olla osa seuran historiaa. On ollut hieno seurata jo Helsinkiin muuttaneena Namikan 1990-luvun upeata lentoa aina II-divarista I-divariin asti. Kun tuosta I-divarin sarjapaikasta lopulta jouduttiin luopumaan, olin itsekin todella pettynyt. Kultainen 1980-luku olisi ansainnut nähdä Namikan taistelevan Suomen huipulla I-divarissa asti. Mutta jääköön tuo tavoite seuraavan 40 vuoden aikana saavutettavaksi. Kiitos Namika upeista vuosista.

Timo Vuori
Pelasi RoNMKY:n edustusjoukkueessa 1984-1990 ja samalla valmensi juniorijoukkuetta sekä suoritti oikeustieteiden tutkinnon Lapin yliopistossa. Vuodesta 1990 lähtien hän on asunut ja työskennellyt Helsingissä, eikä ole vieläkään lopullisesti ripustanut koristossuja naulaan.

Aloitin koripallon Rovaniemen Namikan riveissä muistaakseni 1988 syksyllä. Kaverit veivät minut mukanaan oman ala-asteemme saliin Vaaranlammella. Treenit olivat kerran viikossa ja silloin saattoi vielä jokunen treeni jäädä välistäkin, mutta ei enää vuosien varrella. Meitä oli paljon innokkaita tyttöjä vuosilta 1974-1978. Treenejä vetivät Helinin veljekset Ari ja Juuso suurella sydämellä.

Taidot karttuivat pikkuhiljaa ja osallistuimme heti 1988 Santa Claus Basket -turnaukseen, mutta menestys jäi vielä vähäiseksi. Muistaakseni hävisimme mm. Tapiolan Hongalle noin sadalla pisteellä. Äitini oli järkyttynyt Hongan kannattajien huutamisesta ja kävi peleissämme harvakseltaan. Isästäni sain ykkösfanin - hän oli pomputellut palloa ammattikoulun joukkueessa ja ymmärsikin pelaamisen päälle jotain.

Ari ja Juuso jaksoivat paahtaa kanssamme vuodesta toiseen ja kuskata meitä aluesarjan peleihin Ylivieskaan, Kajaaniin ja minne milloinkin. Ja meistä seiskakaseista tuli hyviä! Pääsimme C-tyttöinä SM-sarjakarsintoihinkin isolle kirkolle Helsinkiin. Takkiin siellä tuli, mutta minulle se ainakin herätti kunnon koriskipinän, joka ei ole sammunut vieläkään. Olen suuren kiitoksen velkaa Juusolle ja Arille, enkä varmasti ole tätä kiitosta koskaan saanut sanottua. Äitini on todennut joskus, että Juuso ja Ari näkivät minua enemmän kuin omat vanhemmat, mutta kiitti samalla hyvästä kasvatuksesta.

Ehkä hienoin muisto Rovaniemen korisvuosista oli kahden viikon pituinen reissumme Kanadaan. Olimme ensin harjoitus- ja pelileirillä ja sen jälkeen pääsimme muutamaksi päiväksi Torontoon - näimme myös Niagaran putoukset. Aivan huikea matka. Tästä matkasta kiitos kuuluu Arin ja Juuson lisäksi Nivan Jyrkille sekä Finnairille, jonka siivin silloin lensimme. Kyllä koripallo on antanut minulle paljon.

Sen verran hyvin minua valmennettiin ja sain tarvittavaa kovuutta Juusolta ja kehuja Arilta, että maajoukkueleirityksen portit aukesivat. Huomasin olevani koripallossa hyvä ja pärjäsin siinä, missä etelän tytötkin. Jukka “Mantzu” Mantereen ja Lea Hakalan opeista oli hyötyä ja pääsin Märskyyn eli Mäkelänrinteen urheilulukioon, joka on etenkin tänä päivänä koripallon mekka Suomessa. Koulua kävin yhtä aikaa sellaisten pikkunimien kuin Hanno Möttölän ja Taru Tuukkasen kanssa. Onpahan tuolta opinahjosta joku toinenkin pelaaja ponnistanut NBA:han. Maajoukkueeseenkin pääsin kokeilemaan siipiäni.

Rovaniemen NMKY:n riveistä löytyi aviomieskin, jonka kanssa meillä on nyt kolme koripalloilevaa lasta. Minä en ole pystynyt pelaamaan huonojen polvien vuoksi pitkään aikaan, mutta onneksi koris ei ole jäänyt, vaan lasten pelejä pääsee seuraamaan viikottain. Tänään viimeksi istuin toimitsijapöydän takana keskimmäisen pelissä. Toivottavasti kipinä ei koskaan sammu.

Kiitos Rovaniemen NMKY ja etenkin Ari ja Juuso Helin. Ilman heitä minusta tuskin olisi tullut koripallolijaa, joka pääsi Korkalovaaran salista Helsingin Urheilutalolle Helsingin NMKY:n kotiluolaan aloitusviisikon pelaajaksi.

Paljon onnea RoNMKY!

Terveisin
Sini Latvala (os. Poikela)

Kävin viime kesänä läpi mökin vintillä Kuusamossa omia harjoituspäiväkirjoja juniorivuosilta. Hurjia treenimääriä ja tiukkaa analyysia omista suorituksista, mm. seuraavasti:

”Turnaus Kiimingissä. Kaksi matsia, toinen Kiimingin rientoa vastaan ja toinen Kempeleen Kiriä. Ekassa matsissa tein 58 pinnaa ja toisessa 56 pinnaa. Turnauksen keskiarvoksi muodostui 57 pinnaa. 6 donkkia ekalla puoliajalla Kiiminkiä vastaan. Huutelivat puolesta kentästä mulle, että ’vedä kolmekuuskyt.’”

Edustin Ronmkyn jälkeen Lahden Namikaa, Vantaan Pussihukkia, Davidson Wildcatseja, Joensuun Katajaa sekä KTP:tä. Vaikka reppuun mahtuu monenlaista tarinaa, on kuitenkin omalla tavallaan parhaat muistot juuri Ronmkyn ajoilta. Oli hillitön halu näyttää, että täältäkin voi päästä pitkälle. Ja pitkälle päästiin.

Kävin perheen kanssa syyslomalla lokakuussa Rovaniemellä ja majoituttiin urheiluopistolla. Tippa tuli linssiin kun kävin lehtereiltä tuijottamassa tyhjiä kenttiä, joilla tahkosin lukemattomia tunteja. Voimistelijoilta lainasin nauhurin ja laitoin stereoista gansta-rappia soimaan ja haaveilin isoista kentistä.

Kiitos RoNMKY upeista valmentajista, loistavista pelikavereista ja turvallisesta seurayhteisöstä joka on antanut hyvät eväät elämään ja tavoitteellisuuteen.

Jouni Eho
Kunnanjohtaja | Kommundirektör | Mayor
Pyhtää

2000-luku

Halusin jakaa RoNMKYn vuosipäivän muistoksi alla olevan muiston ja kolme lehtileikkelettä.

Jos pitäisi nostaa yksi juniorivuosilta mieleen tuleva asia, se olisi Barents Basketball Games- turnaus vappuisin. Alkuun turnausta pelattiin Luulajassa mutta oman junioriaikani loppupuolella se siirtyi Bodeniin. Pelasin -83 joukkueessa ja osallistuimme turnaukseen C- pojista A- poikiin. Turnauksissa oli aina erityinen tunnelma, olihan Luulaja Rovaniemeltä katsottuna isompi kaupunki ja tietenkin Ruotsin puolella oli moni asia vähän erilaista. Turnaus oli iso ja kovatasoinen. Luulajassa on jo pitkään ollut kova taso koripallossa ja mukana oli joukkueita mm. Etelä Suomesta, Venäjältä, Latviasta ja jopa Italiasta.

Nyt viimeisenä vuotena emme voineet itsekään ottaa itseämme liian vakavasti, kun vaihtomiehiä ei ollut. Minulla oli lisäksi juuri ennen turnausta nyrjähtänyt nilkka. Isä oli opetellut nilkan teippaamisen jämäkäksi paketiksi ja kun se ei aivan ensimmäinen kerta ollut, olimme tällä kertaa hoksanneet ajella säärikarvat teippauksen alta pois. Turnauksen alussa kohtasimme Italiasta asti tulleen joukkueen. Heillä oli meininki aivan toista kuin meillä: pelaajia riitti, valmentajalla puku ja kravatti ja pelaajillakin varusteet viimeisen päälle. Ehkä heitä vähän huvitti, kun vastapuolella lämmitteli laiskasti juuri ja juuri kentällisen verran suomalaisia, joilla ei ollut valmentajaa, eikä ketään aikuista paikalla, kun isänikin oli nuoremman pikkuveljeni joukkueen mukana. Jossain vaiheessa ottelua saimme huojennusta, kun toisen veljeni -85 poikien joukkueesta muutama pelaaja ehti oman pelinsä jälkeen meille vaihtopelaajiksi.

2010-luku

Lämmöllä muistan vieläkin niitä aikoja yli kymmenen vuotta sitten, kun olin RoNmky:n johtokunnanssa ja hoidin joukkueenjohtajan tehtäviä vuonna 1994 ja 1995 syntyneille tytöille. On ihana vieläkin silloin tällöin törmätä tyttöni pelikavereihin ja vaihtaa kuulumisia.

Hauskimmaksi muistoksi minulla jäi mieleen yksi reissu Lahteen Easter Tournamenttinn. Nukuimme lasten kanssa luokkahuoneessa ja meidän tehtävänä oli huolehtia joukkueesta koko turnauksen ajan. Illalla huomasin, että sovittu hiljaisuusaika oli mennyt umpeen ja porukkaa vielä puuttui. Yhteisistä tiloista kuului iloista puheensorinaa ja mietin, että miten saan tuon yli kahdenkymmenen hengen pelaajaporukan lähtemään yöpuulle. Enää en muista mitä heille sanoin, etten vaan mennyt vihjaamaan seuraavan päivän peliajasta. Yhtäkkiä koko porukka nousi kerralla seisomaan ja lähti massana kohti luokkahuoneita niin, että ovet rytisi kun kaikki eivät mahtuneet kerralla menemään. Hämmästyin, minulle tuli elävästi mieleen vasikkalauma, joka on päässyt laitumelle. Minua alkoi naurattaa ja ajattelin, että onpa mahtavaa, kun meillä on noin motivoituneita peliporukoita huomisissa otteluissa.

Haluankin kannustaa vanhempia joukkueenjohtajien tehtäviin, vaikka olisikin ruuhkavuodet meneillään. Voin taata, että nuorista saa satakertaisesti takaisin sen energian ja ilon minkä itse antaa. Ai niin ja pahoittelut silloisille nuorille ei ainakaan ollut tarkoitus pelotella.

Onnea ja menestystä Rovaniemen NMKY:lle ja kaikille hyvää entisille ja nykyisille pelaajille ja taustavoimille.

Salme Niemelä
Joukkueenjohtaja 1994-1995 synt. tytöt
Johtokunnan jäsen

Muistelimme Naisten 2011-2012 joukkuelaisten kanssa yhteisten korisvuosien parhaita juttuja ja niitähän kyllä piisaa. Tässä muutamia kohokohtia vuosien varrelta.

Meidän joukkue oli aluksi -94 ja -95 syntyneitä, mutta mitä vanhemmiksi tultiin niin joukkueen kokoonpano ja ikäluokatkin joustivat. Parhaat muistot RoNMKYssä sijoittuvat muutamalle viimeiselle vuodelle ennen kuin porukka lähti opiskelemaan tai muuttivat kuka mihinkin. Meidän joukkue oli tiivis ja me oltiin motivoituneita ja sitoutuneita. Muistan, että me vietettiin lukuisia viikonloppuja bussissa, tuntikausia aina kerrallaan, koska joka paikkaan oli niin riivatun pitkä matka. Mutta eihän se meitä haitannut, koska se oli ystävien keskeistä hengailuaikaa. Valmentajille tämä oli myös erinomainen tilaisuus kuunnella meidän sekopäisiä tarinoita ja todennäköisesti miettiä samalla omia elämänvalintojaan uudelleen. Lähdöt pelireissuille tapahtuivat aina ja poikkeuksetta Lappiatalon takaa täysin epäinhimillisiin aikoihin (kuka järjissään oleva ihminen herää ennen neljää aamuyöstä?) Ne pelireissut olivat kuitenkin vain pieni osa siitä ajasta, mitä me vietettiin yhdessä.

Meillä oli vuosien varrella reenejä ympäri Rovaniemeä, mutta lopulta ne kaikki keskittyivät meidän Korkalovaaran korispyhättöön. Me vietettiin siellä varmaan enemmän aikaa kuin koulussa tai kotona. Yhteensä. Korkalovaara oli meille paras paikka ja sinne me sännättiin aina riemulla reeneihin tai viikonloppuisin katsomaan toisten pelejä, jos ei ollut omia. Taisin vahingossa sanoa ”katsomaan” kun oikeasti tarkoitin, että peleihin tultiin pitämään pöytäkirjaa. En jaksa edes laskea montako kertaa on kynä kädessä istuttu toimitsijapöydän takana, eikä sinne tarvinnut koskaan pakottaa. Sellaista se RoNMKYn toiminta oli ja on epäilemättä edelleen. Joukkueet, pelaajat, valmentajat, joukkueenjohtajat ja tuomarit ovat toistensa kanssa tekemisissä ja seuraa pyöritetään yhteistyössä. Me tytöt tultiin pitämään pöytäkirjaa poikien peleihin ja pojat tuli pitämään meidän peleihin. Poikien peleissä saatiin myös huvittuneina aina katsoa, kun Martti Nieminen kesken pelin käveli keskelle tyhjää kenttäpuoliskoa tarkkailemaan toisen pään tapahtumia ja huutamaan neuvoja: ”Tee kori!”. ”Estä kori!”. Meidän mielestä aivan erinomaisia peliohjeita.

Korkalovaara oli monille, ei pelkästään meidän joukkuelaisille, toinen koti. Parina kesänä Korkalovaarassa oli open gym meininki, mikä oli kesän parhaita juttuja. Sali oli aamusta iltaan auki ja ohjatut treenit järjestettiin pari kertaa päivässä. Sinne sai tytöt ja pojat tulla pelaamaan ja heittelemään milloin vain itselle sopi, esimerkiksi kesätöiden jälkeen ja vapaapäivinä. Kaikkia paikalle saapujia yhdisti halu pelata korista. Muistelen, että aika monena päivänä siellä oltiin aukeamisesta sulkemiseen asti hengailemassa ja pelailemassa sekajoukkueilla.

Jostain syystä meidän tytöille on jäänyt elävästi mieleen kauden päättäjäismunkit. Vähän on hämärän peitossa, mitä siellä päättäjäisissä on puhuttu, mutta munkit kannetaan sydämessä hautaan asti.

Yksiä parhaimpia muistoja ovat meidän joukkueelle olleet muutaman päivän mittaiset Easter turnaukset. Lahteen lähdettiin aina useamman joukkueen voimin, syötiin kouluruokalassa ja yövyttiin koulujen lattioilla. Turnausmatkat olivat aina erityisen mieleenpainuvia ja niitä odotettiin koko kausi, sillä reissuilla päästiin pelaamaan uusia joukkueita vastaan ja kokemaan koristapahtuman tunnelma. Seurahenki oli myös huipussaan, kun muut RoNMKYn joukkueet tulivat raivoisasti kannustamaan omien seurakavereiden pelejä. Pelejä puitiin myös isolla porukalla yöpymiskouluilla ja kotimatkalla bussissa. Meille turnausreissut olivat tietysti myös mahdollisuus päästä shoppailemaan hetkeksi muuallekin kuin Sampokeskukseen. Muistan erään turnausreissun, jossa meidän oli voitettava peli, jotta pääsemme seuraavan päivän finaaliin JA saamme iltapäivän vapaaksi shoppailulle. En osaa sanoa kumpi oli suurempi motivaattori, mutta sen tiedän, että siltä turnausreissulta lähdettiin kotiin laukku painavampana ja hopeamitali kaulassa (Katkeria kultamitalitappion kyyneleitä ei varmaan tarvitse mainita).

Moni meistä pelasi useita vuosia, mutta jossain vaiheessa koris vaihtui pelkästä harrastuksesta jokaisen omaksi lajiksi. Tämä ei todennäköisesti olisi ollut mahdollista ilman pätevää joukkueenjohtoa ja valmennusta. Ilman hyviä valmentajia, olisi toiminnasta puuttunut suunta ja tarkoitus sekä ilman joukkueenjohtajia maksut olisivat jääneet maksamatta ja pelireissuille oltaisiin lähdetty apostolin kyydillä. Noihin aikoihin meitä valmensivat Tuomas Kosunen, Teija Nevalainen ja Juuli Liiri, Jarmo Dementjeff ja Martti Nieminen, Siiri Nuutinen, Pekka Mustonen ja Miika Jaatinen sekä joukkueenjohtajina toimivat Salme Niemelä ja Päivi Härkönen. Meidän tiimissä heillä oli tärkeä rooli ja haluamme kiittää siitä työstä minkä he ja muut RoNMKYn valmentajat sekä joukkueenjohtajat ovat joukkueidensa eteen tehneet.

Meidän joukkueelle RoNMKY mahdollisti sen, että pääsimme oppimaan ja kehittymään, ei pelkästään fyysisesti lajissa, vaan myös henkisesti. Tutustuimme uusiin ihmisiin, ymmärsimme seuratoiminnan ja yhteisön merkityksen ja pystymme hyödyntämään joukkuetaitojamme elämässä. Koriksen kautta löysimme elinikäisiä ystäviä, joiden kanssa olemme edelleen yhteyksissä. Moni meistä on jatkanut korista myös muissa seuroissa myöhemmin, mutta RoNMKY tulee aina olemaan meidän kasvattiseuramme. Saimme RoNMKYN riveissä kokea paljon iloa, naurua, pettymyksiä, hikeä, kyyneleitä ja joskus myös verta, nyrjähtäneitä nilkkoja ja turvonneita sormia.

Meidän tiimi haluaakin siis kiittää kaikkia toiminnassa mukana olleita ja onnitella 40 -vuotiasta RoNMKYä!

Terveisin
Oona Niemelä ja Naisten tiimi 2011-2012

Tässä nyt muutama muisto vuosien varrelta, jotka ehkä ovat julkaisukelpoisia suuremmallekin yleisölle:

Pohjanmaan vieraspelireissulta mieleen on jäänyt yksi Kauhajoen vierailu. Joukkueena meidän peli kulki loistavasti ja joka ukolla upposi heitto varsinkin pelin alussa kovalla tarkkuudella. Ensimmäiseen neljännekseen tehtiin varmaan yli 40 pinnaa. Grafin Jeren kanssa oltiin matkassa enemmän tai vähemmän täydennysmiehinä omien pikku vaivojen vuoksi. Valmentaja Niemisen Mara oli sitten lepuutusmielessä laittamassa Jereä kentälle neljännen jakson alkupuolella pelin jo ollessa selvä meidän hyväksi. Fakiiri Grafin vastaus on jäänyt ainakin itselleni pysyvästi mieleen "Älä vielä laita mua kentälle, mulla ei oo vakuutusta".

Yksi mieleenpainuvimmista "Suomen ympäri vaelluksista" on jäänyt mieleen reissulta, jossa liiton otteluohjelman laatijat olivat päättäneet että Rovaniemen on saatava samalle reissulle kaksi peliä. Siispä lähdimme lauantaina aamulla ennen kukonlaulua kohti Vaasaa, jossa edessä oli reissun ensimmäinen peli. Vaasasta jatkoimme yötä myöten matkaa Kuopioon, jossa pääsimme majoittumaan puolen yön jälkeen. Kuopiosta aamulla kohti Joensuuta, jossa pelattiin reissun toinen ottelu. Joensuusta kotia kohden. Erityisesti etelässä kasvaneelle jäi tuolta paluumatkalta mieleen huimat taivaalla räiskyneet revontulet keskellä erämaata. Itse peleistä ei juuri kerrottavaa jäänyt. Martti Niemiselle edelleen hatunnosto; mies hoiti valmentamisen lisäksi koko 1600 kilometrin ajan myös kuskin hommia.

Hervan Laurin kanssa ruvettiin syksyllä 2013 vetämään seuran nuorimpia eli mikrojunioreita. Samaisena syksynä pelattiin koripallon miesten EM-kilpailut, joista suomalaisittain puhutaan "Koperin ihmeenä". Suomi pelasi selvästi yli odotusten ja Susijengi huuma oli huipussaan. Se näkyi myös mikrojenharjoituksissa. Parhaimmillaan/pahimmillaan Korkalovaaran saliin ahtautui meidän parin ohjaajan lisäksi yli 30 lasta! Vertailun vuoksi voidaan mainita, että edellisenä vuotena hyvä jos saatiin mikrojen harjoituksiin kymmenen osallistujaa kasaan. Harjoitusten pitäminen noin isolle porukalle oli melkoista selviytymistaistelua; voitte kuvitella kun samaan saliin laitetaan yli 30 kuusi-yhdeksän vuotiasta lasta on melkoinen melske valmis. Harjoitusten jälkeen olo oli aina kaikin puolin niin tyhjä, ettei loppupäivänä kyennyt tekemään enää mitään. Ehjinä selvisivät kaikki ja onpa tuosta porukasta edelleen jokunen aktiivisesti mukana koripallotoiminnassa.

Hello guys, my name is Mikk and I played in RoNMKY in 2011/2012 season spring time. I was Erasmus student in Rovaniemi University. I was also coaching for the RoNMKY girls in the spring time!

Maybe the first game is still the first memory what comes on my mind. We prepared for the game a lot and targeted our defense on ex-korisliiga player. On that time, I didnt know what was the oponent team and their best player. Also the level of the league. In the end we won the game, everybody was happy, I had a good game against the ex-korisliiga player (toim.huom: Toni Raiski BC Lapua). Great first match.

One of my goals to join the team was to practice my Finnsih language. It turned out that we had a headcoach from Greece, talking English in practices. Our coach was with good basketball IQ- so studying Finnish became more like studying good basketball plays in defence and offence!

I would like to thank RoNMKY team for welcoming me! I had a double great time concering to the basketball community and Erasmus studies.

I am wishing you all the best, lots of children in basketball practices and all the best for the mens team!

Mikk
Mikk Sarik
RoNMKY virolaisopiskelijavahvistus 2011-12

I first came to Finland in August 2013. As an exchange student bound to spend one semester in Rovaniemi and a basketball fan, I tried to contact a local basketball team in the area. Coach Martti invited me to a try-out session with the team and I instantly felt welcomed despite not speaking a word of Finnish. The team took me under their wing to show me around, spend time with me and make sure I would learn about the local culture and occasionally have a drink or two. Coach Martti was ready to do anything to help me with my educational studies.

Onnittelut 40 vuotta täyttävälle Rovaniemen NMKY:lle! Haluan ehdottomasti olla mukana muistelemassa rakasta seuraamme. Se on ollut kuitenkin tiiviisti mukana minunkin elämässäni tähän mennessä noin 13 vuotta. Muistan vieläkin, kun ensimmäistä kertaa osallistuin koripallotreeneihin Korkalovaaran koulun ns. pikkusalissa, olin juuri aloittanut kolmannen luokan vuonna 2007. Etsin itselleni uutta harrastusta, ja päätin vanhempieni ehdottamana mennä kokeilemaan koripalloa. Sille tielle onkin sitten jääty, eikä loppua näy. Muistan ensimmäisen koripalloturnaukseni Kemissä melko pian samana syksynä, josta silloinen valmentaja Jussi Nikula otti videomateriaaliakin ja teetätti DVD:t kaikille pelaajille, en ole kuitenkaan kyseistä nauhoitetta nähnyt pitkään aikaan, taitaa olla jossain varastojen perukoilla. Se olisi kyllä hienoa löytää käsiini. Tuosta turnauksesta en hirveästi muista muuta kuin sen, että ensimmäiset korispelit jännittivät kovasti. Ilman kommelluksia ei tuostakaan, kuten monesta tulevastakaan, reissusta selvitty, sillä Lassilan Lenni, joka aloitti kanssani koriksen samaan aikaan ollessa samalla luokkakaverini, unohti koripallossa tärkeät koripallokengät kotiinsa, ja ratkaisuna vaihtelimme minun kenkiäni päittäin aina kun tuli kentältä vaihdon aika. Silti saimme pelit kunnialla pelattua ja olimme muistaakseni ihan voitokkaitakin.

Ensimmäisestä koripalloturnauksesta eteenpäin on tullut palloa pomputettua ja koreja tehtyä miltei päivittäin ja samalla Korkalovaaran, Katajarannan, Keltakankaan ja lukuisien muiden salien parketteja kulutettua. Erityisesti muistoista nousevat mieleen muun muassa Rovaniemeläiseen urheilukulttuuriin oleellisesti kuuluvat pelireissujen bussimatkat, monen kevään kohokohta Easter Tournament ja ensimmäistä kertaa juniorina edustusjoukkueen harjoituksiin ja peleihin osallistuminen. Aina oli yhtä hienoa laittaa päälle valkoinen/tummansininen pelipaita RoNMKY:n logolla.

Pelaamisen lisäksi Namikassa oli loistava mahdollisuus myös valmentaa ja tuomaroida, mikä osaltaan vahvisti suhdetta seuraan, ja toisaalta lisäsi parketeilla kulutettuja tunteja entisestään; koskaan en kuitenkaan kokenut, että koripallokentällä olisi tullut liikaa aikaa vietettyä. RoNMKY tarjosi, ja tulee jatkossakin tarjoamaan oivat mahdollisuudet kehittyä, kasvaa ja tottakai pelata koripalloa. Namikan tiiviiseen korisyhteisöön kuuluminen oli ehdottomasti parhaita asioita lapsuudessani ja nuoruudessani. Haluankin vielä onnitella 40-vuotiasta seuraa ja sen lisäksi myös erityisesti kiittää kaikkia sen historian aikana toimineita henkilöitä, jotka ovat omalla panoksellaan mahdollistaneet rakkaan koripalloharrastuksen itselleni ja niin monelle muulle.

Miska Kujala
Pelaaja, valmentaja, tuomari 2004-2017

Ensinnäkin onnea rakkaalle kasvattajaseuralleni ja terveisiä kaikille entisille ja nykyisille jäsenille! Omat ensimmäiset muistoni Rovaniemen NMKY:stä ovat niinkin kaukaa kuin tarhaiästä, muistan kuinka istuin katsomossa, kun isäni Martti valmensi silloin(kin) seuran edustusjoukkuetta. Pelistä en tietenkään pienenä tarhaikäisenä natiaisena mitään tajunnut, mutta muistan itkeneeni vuolaasti, jos RoNMKY joskus hävisi. Onneksi myöhemmät muistot namikasta eivät ole näin surullisia.

Itse peliajoilta on muistoja ja tarinoita vaikka kuinka paljon, enkä yhtä tiettyä tähän pysty valitsemaan, mutta erityisen mielenpainuvia hetkiä ovat olleet esimerkiksi ensimmäinen pelireissu mikropojissa Kemiin Hepolan koululle, josta tehtiin myös DVD, jota on sittemmin tullut katsottua useammankin kerran ja taitaa löytyä edelleen vanhempien luota. Tuosta mikropoikien joukkueesta löytyy myös useampi tyyppi, jonka kanssa olemme edelleen hyviä ystäviä. Tämän jälkeen junnuajoilta on paljon ikimuistoisia hetkiä, etenkin reissut Lahteen Easter-tournamentiin olivat aina mukavia, vaikka tukkaan yleensä tulikin etelän joukkueilta. Etenkin elävästi on jäänyt mieleen eräs minipoikien peli, jossa vastustajan iso pelaaja donkkasi kahdella kädellä läpiajosta. Vaikka joskus koimme isoja tappioita, niin joskus tasoero oli myös meidän eduksemme todella suuri. Yksi C-poikien aluesarjan kausi on etenkin jäänyt mieleen, sinä kautena voitimme kaikki pelit monta kymmentä pistettä ja erityisesti kauden avauspeli jäi mieleen, sillä voitimme sen 249–4. Tuskin tulee koskaan enää noin paljoa tehtyä koripallopelissä pisteitä, ainakaan omakohtaisesti. Junnuaikojenkin jälkeen kohokohtia ovat olleet pelireissut, ja miesten joukkueessa pelatessa saimme kuluttaa bussia ihan huolella, ja korttipeli ”hanuri” tuli ainakin allekirjoittaneelle tutuksi. Edustusjoukkueen ajalta mieleen on jäänyt erityisesti makeat voitot esimerkiksi Lapuasta (sekä reissut Pohjanmaalle yleisesti) ja kirvelevät tappiot Kiimingin Laivakankaalla. Pelaamisen ohella Namika mahdollisti minulle myös valmentamisen nuoresta iästä saakka, mikä on tuonut todella hienoja kokemuksia, ja todella hienojen maajoukkuetason lahjakkuuksien valmentamista, sekä koutsaamista ihan juniorien SM-sarjassa asti.

Hienoin juttu kuitenkin mitä Namika on antanut minulle, kokemusten lisäksi, on mahdollisuus harrastaa, kilpailla ja kehittyä. Pienessä seurassa paljon asioita joudutaan tekemään ”talkoohengellä”, ja yhteishenki on ollut seuran sisällä aina todella hyvä, ja hattu nousee päästä kaikille, jotka tälläkin hetkellä siellä tekevät hommia. Matkan varrelta on kertynyt myös paljon hyviä ystäviä ja lämpimiä muistoja, etenkin Korkalovaarassa vietetyt lukemattomat tunnit, niin joukkueharjoitusten, omatoimisen harjoittelun ja etenkin joukkuekavereiden keskinäisten, kovaakin kovempien, 3v3 tai 2v2 pelien muodossa tulevat pysymään muistoissa pitkään.

Matkan varrelta on kertynyt paljon hienoja muistoja, tarinoita ja olen päässyt tutustumaan paljon hienoihin ihmisiin koripallon parissa, mikä on mielestäni tosi siisti juttu! Joten paljon onnea 40-vuotiaalle Rovaniemen NMKY:lle ja kaikille seuran nykyisille ja entisille toimijoille!

Terveisin
Ilari Nieminen
Pelaaja, valmentaja, tuomari 2004-2017

Terveisiä täältä Helsingistä HBA-Märksystä ja Helmi Basketista. Aluksi kun mietin junnuvuosiani RoNMKY:ssä niin päällimmäiseksi nousee hetki kun pääsimme C-tyttöjen SM-sarjaan. Tämä oli kaikille ensimmäinen kerta kun pääsimme pelaamaan niin kovia pelejä. Toisena mieleenpainuvana muistona nousee kaikki pelireissut ja turnausmatkat. Oli aina kivaa päästä reissuun hyvien kavereiden kanssa varsinkin kun reissut kestivät yleensä koko viikonlopun ja suuntautuivat etelä-Suomeen.

Juniorivuosina omasta joukkueesta muodostui RoNMKY:ssä itselle kuin toinen perhe. Aina kun menimme peleihin tai treeneihin tai kun näimme joukkuekavereiden kanssa vapaa-ajalla niin sai aina olla oma itsensä. Samoista syistä koris oli niin mukavaa, kun sai pelata sitä parhaiden kavereiden kanssa. Olen todella kiitollinen, että sain pelata junnuvuodet Rovaniemellä, koska kokemus on niin erilainen kuin mitä se vaikkapa täällä pääkaupunkiseudulla olisi ollut.

Toivon, että kaikki nykyiset ja tulevat juniorit saisivat kokea yhtä hienoja muistoja RoNMKY:ssä koriksen parissa kuin minä aikanaan sain.

Paljon onnea 40-vuotiaalle RoNMKY:lle

Emilia Klemetti
Pelaajana 2009-2019

Oikein paljon onnea RoNMKY:lle täyttyneistä 40:stä vuodesta

Aloitin RoNMKY:ssä pelaajana vuonna 2013, eli noin kahdenksan vuotta sitten. Olen oppinut paljon pelaajana, sekä ihmisenä, henkisesti ja fyysisesti. Minulle uudessa kaupungissa löysin RoNMKY:n kautta tärkeitä ihmisiä ympärilleni hyvän joukkuehengen kautta. Tällä oli iso vaikutus minun kotiutumisessani Rovaniemelle.

Minulle ehdotettiin paikkaa valmentajana noin neljä vuotta sitten ja samalla aloitin toimimaan tuomarina. Olen toiminut seurassa moninaisissa tehtävissä laidasta laitaan. Erityisesti mieleeni ovat jääneet omat valmennukset, joissa olen päässyt kokeilemaan erilaisia valmennusmetodeita. Pikkuhiljaa löydän oman tyylini valmentaa.

Teen parhaani jatkossakin seuran toiminnan hyväksi ja katson mihin ati se minut vie.

Toivotan hyvää jatkoa RoNMKY:lle!

Shehram Khan
Pelaaja, valmentaja 2013-2020

Kun lukee edellä olevia tarinoita voi vain miettiä, mitä kaikkea Rovaniemen NMKY on merkinnyt monille ihmisille koko sen 40-vuotisen historian aikana. Henkilökohtaisesti seura on ollut läsnä arjessa 11 vuotta. Ensin pelaajana puoli vuosikymmentä ja sen jälkeen valmentajana & seuran johtokunnassa. Edellä kerrotut tarinat huokuvat seuran tärkeimmistä arvoista ja siitä, mitä Rovaniemen NMKY, sekä sen jäsenet edustavat. Omat nuoret, nuoriso, kasvatuksellisuus, valmentajat, joukkueenjohtajat, pelaajat, Korkalovaaran koulu jne. On äärimmäisen hieno lukea ja todeta, että seura edustaa edelleen samoja arvoja ja pyrkii panostamaan samoihin asioihin kuin läpi sen historian on tapahtunut.

Itse olen ollut RoNMKY:n kautta mukana monenlaisessa toiminnassa niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Joku muutama hieno voittokin sattunut sekaan vuosien varrella. Hyviä muistoja on paljon, mutta yksi aikanaan ei niin mieluinen reissu Pohjanmaan pelireissu on nykyään muuttunut muistoissani yhdeksi hauskimmista. Asuin kyseisenä vuonna Kajaanissa, mutta pelaajapulan vuoksi riensin jo itselle tärkeäksi tulleen RoNMKYn edustusjoukkueen avuksi. Kyseessä tuplaviikonloppu ja ensimmäisessä pelissä vastaana asettui 1-divisioonaan tähynnyt (ja tuon kauden päätteeksi noussut) Vaasan Salama. Vastassa oli Vaasan raivauspalvelun kummipelaaja Henri Kämärää ja muutenkin kovassa tikissä oleva porukka. Muistan elävästi kun valmennusvastuuta tuolloin kantanut Jere Graf teki varsin rohkean vedon ja päätti jostakin syystä laittaa minut aloitukseen. Pelaajana harvoin ilmaisin tyytymättömyyteni valmentajalle, mutta tuolla kertaa ei varmaan jäänyt Jerellekään epäselväksi kuinka innoissani tästä ratkaisusta olin. (pahoittelut Jere!). Peli hävittiin 40 pistettä. Sunnuntaina pelit jatkuivat aina pahalla Lapuan urheilutalolla. Lapualla oli muutamia meritoituneita pelimiehiä, joista eniten mielenkiintoa herätti Korisliigassakin pelannut Toni Raiski. Meidän nuoriso-osasto mietiskeli ennen peliä että onkohan se kova jätkä. Junnut tekivät klassisen analyysin alkulämmittelyn perusteella. Ei näytä olevan. Peli alkoi ja Raiski naputti 57 sekunnissa 11 pistettä tauluun. Ensimmäinen isku päättyi meidän aikalisään. Lopulta pelistä tuli takkiin reilusti. Muistan, että Lapua teki 120 ja me aika paljon vähemmän. Ottelun jälkeen valmentaja Jeren analyysi ottelusta oli lyhyt ja ytimekäs: "jos vastustajan kaikki kolkit olisivat olleet kakkosia, olisimme silti hävinnet 36 pistettä". Jeren kylmän analyyttinen pohdinta on jäänyt elävästi mieleen ja olen jopa hyödyntänyt sitä toisten vastoinkäymisten / tappioden hetkillä. Jos siitäkin suosta noustiin, niin miksipä ei jostakin toisesta.

Valmentajavuosista on niinikään kertynyt kokemuksia, joita en olisi uskonut Rovaniemellä valmentaessani tapahtuvan. 2000-2004-syntyneiden tyttöjen joukkueet menestyivät ja tytöt saavuttivat monia hienoja asioita niin yksilö kuin joukkuetasolla. Joukkue kävi joukkueenjohtajamme Satu Linnamäki-Lumpeen vetämänä jopa Kreikan Rodoksella harjoitusleirillä. Huolimatta urheilullisesta menestyksestä näitäkin nuoria RoNMKYläisiä leimasi mielestäni ennenkaikkea se sama yhteisöllisyys, joka huokuu myös edellä kerrotuista tarinoista.

Kaikilla muistoilla on yhdistäävänä tekijänä ihmiset. Omalla kohdalla lienee varmaan jo nelinumeroinen määrä Ronmkyläisiä, joiden kanssa saanut olla tekemässä. Ihmiset tekevät seuran ja kun katsoo tämän seuran historiaa sekä mukana olleita ihmisiä, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi RoNMKY on levittänyt koripallon ilosanomaa jo 40-vuoden ajan.

Valtava kiitos kaikille RoNMKY:läisille vuosien varrelta ja onnittelut niin seuralle, kuin kaikille jotka olette olleet mahdollistamassa tätä tarinaa.

Lauri Herva
Varapuheenjohtaja
Pelaaja, valmentaja, johtokunnan jäsen
2009-2020

Seuran puheenjohtaja Martti Nieminen

Ensimmäinen muistoni Rovaniemeltä ja Rovaniemen NMKY:stä on kesältä 1987,kun Jussi Kärkkäisen vihjeestä vaarin ottaneena seisoin Rovaniemen rautatieasemalla suuntana Lapin korkeakoulun (nyk. yliopisto) pääsykokeet. Vastassa asemalla olivat Jyrki “Jykke” Niva ja punainen Volvo 343. Yllätyksekseni opiskelupaikan saanti onnistui ja löysin itseni Jussi Kärkkäisen vetämistä Namikan harjoituksista. Huomasin ensimmäisen kerran elämäni aikana harjoittelevani ja sitoutuvani johonkin joukkueeseen kohtuu tosissani, vaikka olin ollut mukana HoNSUn a-poikien voittamassa a-poikien SM-pronssia,tosin penkkimiehenä. Ryhmä oli tiivis ja hyvähenkinen johtuen lähes kaikkien pelaajien samanlaisesta taustasta,sillä suurin osa oli aloittanut samaan aikaan opiskelut. Harjoitusten intensiteetti oli kova ja yrittää piti tosissaan pärjätäkseen.

Pelasin enemmän tai vähemmän tosissani vuoteen 1992 asti, jolloin jonkun sattuman oikun takia ajauduin valmentamaan edustusjoukkuetta. Olin jo aiemmin valmentanut junioreita,mutta koin sen silloin enemmän velvollisuutena. Huomasin valmentamisen olevan haasteellista ja mielekästä puuhaa ja joukkueiden sekä pelaajien taso kehittyi harjoittelun myötä.Kehtitys näkyi myös siinä,että olimme useina vuosina 2000-luvun taitteessa I-divisioonakarsinnoissa lähes “koulupoikajoukkueella”. Kaikkia joukkueita yhdisti erittäin hyvä ilmapiiri ja kova yrittäminen. Suurimpina yksittäisinä kohokohtina näen I-divisioonakarsinnat ja vuonna 2006 ratkaisevan divarikarsintapelin voitto Hyvinkäällä jatkoajan jälkeen. Olimme 3. jakson jälkeen 16 pistettä tappiolla,muuta väänsimme Hyvinkään Pontevasta jatkoajan jälkeen voiton täyden,mylvivän, katsomon edessä ja nousimme I-divisioonaan.Katsomossa oli tasan kolme RoNMKYn kannattajaa: Tuomaalan veljekset Seppo,Tapani ja Jouni. Harmittavasti divaripaikka jäi ottamatta vastaan taloudellisten seikkojen vuoksi.

Paljon on muitakin hienoja hetkiä mahtunut valmennuskokemusten joukkoon ja ilolla olen saanut seurata seurastamme lähteneiden menestystä divari- tai liigaseuroissa, juniorimaajoukkueissa ja jopa maajoukkueessa asti.

Yhteiset turnausreissut ovat myös jääneet mieleen erittäin hienoina kokemuksina,esimerkkinä Lahden Easter-turnaukseen osallistuminen kahden junioreita täynnä olevan bussin voimin. Unohtumattomana yhteisenä kokemuksena mieleen on jäänyt Lahdessa kaikkien seuran junioreiden,valmentajien ja joukkueenjohtajien spontaani iltakokoontuminen majoituskoululla. Sellainen yhteinen kokoontuminen kertoo kaiken oleellisen mikä seura on: YHTEISÖ. Siinä illassa oli taianomaista yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä,mikä on oleellisen tärkeää seuratyössä.

Nyt olemme uusien haasteiden edessä koronan lisäksi. Pohjoisen alueen muilla paikkakunnilla koripallotoiminta on loppunut tai vähentynyt oleellisesti ja pelimatkat ovat venyneet jo pienilläkin junioreilla sietokyvyn rajoille. Siitäkin huolimatta seurassa on jaksettu painaa hommia harjoituksissa ahkerasti. Toivottavasti jaksamme touhuta seurana YHDESSÄ, että RoNMKYn tarina saa vielä hienoja jatko-osia!

Kiitos kaikille Rovaniemen NMKYn toiminnassa mukana olleille ja oleville ja kiitos,että olen saanut olla mukana!

Martti Nieminen
Puheenjohtaja, valmentaja, entinen pelaaja
1987-2020

Rovaniemen NMKY Ry

Rovaniemen NMKY 1980-2020

1980-1990 luku

NAMIKAN KONKARIEN KULTAINEN 80-LUKU

2000-luku

2010-luku

Seuran puheenjohtaja Martti Nieminen

Rovaniemen NMKY 1980-2020

1980-1990 luku

NAMIKAN KONKARIEN KULTAINEN 80-LUKU

2000-luku

2010-luku

Seuran puheenjohtaja Martti Nieminen

Tällä sivustolla käytetään evästeitä. Lue lisää evästeistä.